Aloin kutomaan pojalle tilkkupeittoa silloin kun se oli n. 4kk ja sain sen valmiiksi juuri sopivasti kun se täyttää tässä kuussa 2 vuotta. :D Ohjeen löysin Jonna Hietalan Kerällä kirjasta. Lankana oli Novitan isoveli ja 6mm puikot. Ohje oli sinänsä helppo, kutoa vaan erilaisista ja värisistä tilkuista kaistaleet, jotka ommellaan sitte yhteen. Tarkotus oli viellä tehdä peitosta vauvalle sopiva, eli ei kauhean iso. Kuulostaa helpota eikö? Eihän se kuitenkaan mulla ihan niin helposti menny.
Ensimmäistä kaistaletta päätellessä huomasin, että siitähän tulee vauvalle liian iso, mutta eihän se haittaa. Tulee vaan pitkä ikäsempi. Tein kaistaleen kerralaan ja arvioin työn edetessä että montako niitä tarvii. Seittämän kaistaletta näytti riittävän, eikä tarvi enää kun yhdistää ne. Siinä ongelmaksi vaan tuli se että en tienny miten. Motivaatio oli aika kauan aikaa hukassa ja jossain vaiheessa hoksasin sitte googlettaa ohjetta, että miten ne sais nätisti ja helposti yhdistettyä ja löysinki ohjeen miten se päältä ommeltiin kiinni. Sitte ei muuta kun ompelemaan. Käytin päättelemättömiä langanpäitä ompeluun ja päättelin ne sitä mukaa kun työ eteni, ettei tarvi sitte lopussa alkaa päättelemään milioonaa lankaa. Se ei edenny niin nopeasti kun luulin, jokaisessa kaistaleessa oli kuitenki 10 tilkkua. Pikkuhiljaa sain kuitenki kaistale kerrallaan peiton kasvamaan. Kun aloin kolmanneksi viimeistä kaistaletta ompelemaan kiinni niin mikään kaistale ei sopinukkaan seuraavaksi. Kokeilin monta kertaa ja joka suunnasta, mutta niille ei vain löytyny paikkaa. Olin ottanu kuvan valmiista kaistaleista rinnakkain ja sieltä sitte tarkistin, että kaikille oli kuitenki paikka, mutta olin vaan aloittanu yhdistämisen väärästä kohtaa kun luulin että ei sillä ole väliä. Itkuhan siinä tais tulla kun olis pitäny alkaa purkamaan työtä johon olin nähny jo paljon vaivaa ja ne langatki oli jo tietenki päätelty. Työ jäi laatikkoon odottamaan kun ei löytyny motivaatiota sen tekemiseen.
Vuoden se varmaan ootti siellä laatikossa ja vaihto kaupunkiaki siinä välissä kun muutettiin oulusta rovaniemelle. Nyt pitkien helteiden jälkeen saapuva syksy toi mukanaan käsityö innostuken ja kotona istuin ja mietin ääneen, että yritänkö korjata sitä peittoa vai alanko kutomaan sukkia, mies sano että yritä sitä peittoa korjata. Kaivoin sitte peiton laatikosta, että katon ees mistä kohtaa sitä pitää alkaa purkamaan. Levitin sen lattialle ja kaivoin kaistaleet esiin ja etin kohtaa mitkä ei sopinu jatkoksi, mutta yhtäkkiä kaikille kaistaleille oliki paikka! En ymmärrä miten se on mahollista. Aivan varmasti kun viimeksi katoin niin ne ei sopinu mihinkään. Jotain mystistä siellä laatikossa oli varmaan tapahtunu, kun oli itekseen työ korjaantunu. Jännästi löyty sitte motivaatio peiton valmistukseen ja sinä iltana ompelinki jo yhen kaistaleen kiinni. Seuraavana päivänä ompelin kaks viimistä kaistaletta kiinni ja vielä virkkasin kiinteillä silmukoilla peiton ympäri niin että lopputuloksesta tuli nätimpi. Nyt peitto on valmis ja lämmittää pienen pojan päikkäreitä... Toivottavasti vielä monia vuosia <3
Tämmönen siitä sitte tuli. Väri valintoihin olen tosi tyytyväinen.
Hyvin kelpasi pojalle :)
Siniset on korinpohjaneuletta, harmaat on sileää neuletta kiertäen, mustat on ainaoikeaa, valkoiset on puolipatenttimuunnosta ja ruskeat on kaksinkertaista helmineuletta.
Olen kyllä melko tyytyväinen tähän työhön ja erilaiset tilkut tekee siitä hienomman. Muutama virhe työstä löytyy, mutta niistä mie en ala ressaamaan. Ompahan ite tehdyn näkönen. :)
Pitäisköhän laittaa sinne samaan laatikkoon missä peitto oli vuoden, kaikki päättelemättömät ja keskeneräiset työt. Tapahtuiskohan niillekki jotain mystistä siellä. :)
~Maryo~
